Let's dance
lenune
Viimeset pari viikkoa on olleet aikas mahtavia, vaikka sosiaalisuutta on ollut enemmän kuin laki sallii ja mieli kestää.

22.5 Tampereella esiintyi 1200micrograms ja ihana Sussu tuli Joensuusta tänne kattomaan sitä miun ja toisen kaverinsa kanssa. Bileet oli M.A.H.T.A.V.A.T. Lasereita, dekoja, uv-valossa hohtavia asioita ja rytmihäiriöitä aiheuttaneet bassot. Oon vieläkin niin fiiliksissä, kun muistelen. Olispa tommosia bileitä useemminkin ja yhtä hyvää seuraa sinne. Tunnen Tampereelta ihan harmillisen vähän immeisiä, joita kiinnostais tuon tyyppinen musiikki ja jota kehtais pyytää messiin kunnon reiveihin. Koska kyllähän täällä tapahtumia olisi, olis vielä seuraa niin olisin varmaan joka viikonloppu jossain tamppaamassa. No joka tapauksessa perjantai vielä parani, kun päätettiin lähtee yhden Sussun tutun kutsumana yksityisille jatkoille. Kämppä, johon päädyttiin oli ihan mahtava. Eräänlainen kommuuniasunto ja vaikka mulle itselle olis valtava kynnys muuttaa esim. soluun, koska useimmat ihmiset ahdistaa enemmän tai vähemmän, niin täytyy myöntää, että siinä paikassa ja ihmisissä oli aika ihanaa tunnelmaa. Me oltiin heti tervetulleita, aamu puoli viideltä, ja meitä kehotettiin olemaan kuin kotonamme. Olisi niin upeeta olla ihminen, joka voisi asua kommuunissa muiden ihanien ihmisten kanssa. Kyllä mä mietin, että periaatteessa musta voisikin olla siihen, mutta niiden ihmisten täytyisi sitten olla tosi hyviä ystäviä mulle jo lähtökohtaisesti.

Siellä jatkoilla sitten tuli puheeksi, että Jsuussa olisi seuraavana viikonloppuna ug-bileet... ja koska minä olin menossa joka tapauksessa vanhempien luokse itäsuomeen, niin kinusin äitiltä auton ja hoidin itteni Jsuuhun lauantai-illaksi bailaamaan. Yövyin Sussun luona ja vaikka tällä kertaa jatkot jäi väliin, koska liikaa alkoholia ja väsy, niin bileet oli siitä huolimatta ihan huippuluokkaa! Aion raahata itseni paikalle toistamiseenkin. Myös Sussun miehellä oli kavereita yötä ja huipuin oli, kun yksi niistä, mulle jo tosin ennestään tuttu tyyppi tuli yöllä huoneeseen, jossa nukuin ja kysyi, saako se tulla nukkuu mun patjan jalkopäähän, kun kaikki muut paikat oli täynnä. Lupasin sitten auliisti ja siellä se kiltisti nukku kippurassa meitsin jalkopäässä.

Lisäks välillä oli Saaran kanssa GoT-maraton taas ja työpaikan virkistyspäivä, jossa päästiin vakoilumuseoon tekemään agenttitestiä. Olisin päässyt agentiksi! Lisäksi käytiin syömässä firman piikkiin. Suunnitteilla on myös työkavereiden kanssa mekkokivakimppabileet kesän aikana, Provinssin perjantai (Deadmau5 <3) serkun kanssa ja Juhannukseksi on kutsu käynyt toisten serkkujen mökille. Lisäks, jos saadaan koiralle hoitaja viikon päästä, niin ajateltiin lähteä T:n kanssa katsomaan Jay Lumenia. Pitkästä aikaa kesä, kun tiedossa on paljon kaikkee kivaa! pari viimeistä kesää on mennyt rahapulassa kituuttaen, eikä oikein mitään ole tullut tehtyä.

Life is a bitch, mut mä taistelen sen lutkan puolest...
lenune
Nonii, kohta kukaan ei usko, etten oikeesti kuuntele räppiä kuin satunnaisesti, koska näköjään vain räppien lyriikat päätyy otsikoihin. Kyseessä oleva lyriikka Palefacen Mul on lupa -biisistä, joka iskee tämmöseen vähän räppiä valikoivammin kuuntelevaan tyyppiin.

Miksipä tämä ylläoleva. Siksipä, että universumi päätti heittää sellaista hauskaa maanantailäppää töihin menevälle pienelle ihmiselle. Tai sitten maailma vaan antaa sitä, mitä ajattelee, jos ajattelee tarpeeks kovasti, nimim. kirjoittanut ihmissuhdedraamaa ja odottamattomia kohtaamisia (koska ne on ihmissuhdedraaman paras keino saada asioita tapahtumaan ilman että tarvitsee oikeesti vaivata aivojaan jollain juonikuvioilla) viimeisen viikon päänsä sisällä melkein 24/7. Maanantaiyllätyshän oli tosiaan se, että mennessäni töihin törmäsin historiaani. Tiesin, että meille on tulossa töihin harjoittelija, ja tiesin myös, että tuo harjoittelija olisi siellä tänään. Se on jännä tunne, mikä ihmiseen iskee, kun näkee harjoittelijan, joka on tyyppi, jota eksä pyöritti pari viikkoa meidän eron jälkeen. Handlasin tilanteen ulkoisesti ihan hyvin, kättelin ja esittelin itteni, koska hyvät tavat, mutta sisäisesti näyttelin keskaria sille sadistiselle voimalle, joka tämän teki.

Joo, olis voinut olla pahemminkin. Kyllä mun menneisyydestä löytyy kasa hahmoja, joiden kanssa työskentely olisi vielä paljon epämieluisampaa. Mutta kyllä se vähän kuumotti, että todennäköisesti eksä on puhunut paskaa musta kyseisellekin tyypille, joten en tiennyt yhtään, mitkä odotukset tällä tyypillä oli mua kohtaan. Aamu meniki vähän nihkeesti, mut sit tuli jännä kohta, kun katselin kenkiä (kyllä, teen tätä työajalla, pomokin on siitä tietoinen ja mukana jutussa) ja saatiin siitä jotain juttua aikaiseksi. Tuli ihan olo, kuin tää tyyppi olis tarkoituksellisesti tullut juttelee ja tekee selväks, että tunnisti mut kyllä ja lisäks halus jollain tapaa rikkoo aamun hiljaisuuden. Ei se kuitenkaan vaikuttanut mitenkään olettavan mua kamalaks kusipääks ja juteltiinkin hetki ihan asiallisesti niitä näitä. Se vähän helpotti, mutta onneks ihan huippu työkaveri jakso vielä kuunnella muiden häivyttyä mun avautumista aamun fuck you world-tunteesta.

Täytyy myöntää, ettei ihan hetkeen oo iskenyt samanlaista ahdistusta ja absurdiuden tunnetta. Hauskintahan tässä on, että käytännössä mä pelastin kyseisen henkilön aikanaan eksältä sanomalla eksälle, ettei se voi pyörittää montaa naista samaan aikaan ja sen täytyy sanoo tolle, ettei niist tuu mitään, koska se oli kiinnostuneempi toisesta. Lol, ehkä ainoa kerta, kun eksä on kuunnellut oikeasti mua ja toiminut kuten kehotin. En mä tiedä... jotenkii sekavaa ja ahdistavaa ennen kaikkea.

- Monday loves me -

"Kun puhallan sun korvaas, se on inspiraatio"
lenune
(Otsikko Ruger Hauerin Jokaiselle jotakin biisistä)


Hah, kirjotin tän jo kerran, mutta nyt yritän uudelleen, koska meni sekavaksi. Tää ajatusten jäsentäminen muille on välillä haastavaa. Mut kaiken asian vois varmaan tiivistää kahteen lauseeseen: Mun kirjoitusinspiraatio teki yllättävän ja ennakoimattoman paluun maanantai-iltana. Olo on nyt sen vuoksi sekä väsynyt, että mahtava.

Pidemmin tarinoituna. Näin viikonloppuna hassun meemin, joka tuntui sytyttävän jotain mun aivoissa, ja yhtäkkiä mä maanantai-iltana keksin, miten mun rakkaiden vuosien takaisten luomusten Jarlin ja Antonin tarina jatkuu. Kyseiset hahmot on mulle tähänastisen kirjoittelun originaalihahmoista rakkaimmat ja oon aika monta kertaa koettanut kehittää niiden tarinalle jatko-osaa tässä, mitä kuusi vuotta, kestäneen kirjoittajanblokkini aikana. Tuloksetta, koska en ylipäänsä ole tänä aikana tuntunut saavan useista yrityksistä huolimatta aikaiseksi julkaisukelpoista tekstiä. Nyt tän viikon illat on venyneet poikkeuksetta aamuyön puolelle, kun se kuuluisa inspiraatio on kuiskutellut korvaan paitsi tämän, myös parin täysin uuden projektin suhteen. En tiedä, mitä on tapahtunut. Mikä lukko mussa on yhtäkkiä auennut, kun pää, joka on viime vuodet pyöritellyt jotain loppuunkuluneita ideoita ja potenut kateutta itseään ja entisiä ideoitaan kohtaan, yhtäkkiä syöksee ideoita sellaista tahtia, etten millään ehdi niitä toteuttaa. Onko mun aivoissa lopulta taas tilaa jollekin muullekin kuin tosielämän ongelmien alitajuiselle prosessoinnille.

En tiedä. Jos et koskaan oo kokenut inspiraatiota, niin ei tätä tunnetta oikein voi kuvitella ja enhän mä tietysti myöskään tiedä, miltä muiden inspiraatio tuntuu. Onko se yhtä kihelmöivää kuin tää mun. Vähän tuntuu kuin olisin taantunut teini-ikään ja ihastunut epärationaalisesti ympäriinsä sekä todellisiin että fiktiivisiin asioihin ja elämiseen yleensä. (Kuulostaa sekopäiseltä ja sitä se vähän kai onkin.) Samalla vähän riutuu, koska omassa päässä luotu täydellisyys ei koskaan tule olemaan todellista, mikä on vähän surullista. Jotenkin myös tuntuu, että empatia, sympatia ja eläytymiskyky on jotenkin aivan järjettömän intensiivistä. Pääasiassa olo on koko ajan samanlainen kuin ihastuneena ja kaikki on vaaleanpunaista. Kävelin mm. toissailtana lenkillä hymy huulilla vissiin koko lenkin, koska musiikki oli mahtavaa, lehdettömät puunlatvat kauniita ja kylmyys sekä sadekuuro piristäviä. Ei kuulosta pahalta. Voisin jäädä tollasiin endorfiininhöyryisiin hetkiin asumaan ihan hyvin. Mutta sitten on ne hetket, kun päätät katsella illalla Brokeback Mountainin, kuten esimerkiksi eilen... Musta tuntu alusta asti, että pääsin hahmoihin paljon paremmin sisään kuin aiemmin ja liitin moniin aiemmin tylsiin kohtiin ihan uudenlaisia merkityksiä, mikä teki koko kokemuksesta paljon vahvemman kuin ennen. Mua ei normaalistikaan ole mitenkään vaikeaa saada itkemään koskettavilla asioilla, olipa ne surullisia tai onnellisia. Mutta ei herranjumala, aloin itkemään suunnilleen puolessa välissä jo valmiiksi, kun luonnollisestikin leffan useampaan kertaan katselleena tiesin, miten onneton loppu on. En aio enää koskaan katsoa BM:ää avopuolison kanssa. Oli tuskaa esittää coolia, kun teki mieli lähinnä vetää jäätelöä suoraan purkista ja parkua maailman pahuutta. Pelkän. elokuvan. takia. Voin myös julistaa Titanicin voitetuksi... Sen kohdalla itku sentään pääsee vasta, kun Rose päästää kuolleen Jackin vajoamaan mereen.

Että nih. Tuntuu elävältä. En mä ole itseäni pitänyt mitenkään kyvyttömänä tuntemaan normaaleissakaan oloissa, mutta näinä hetkinä tää on jotenkin ihan pimeetä. Kaikki äärimmäiset tunteet tuntuu ihanilta, mä jotenkin koen tarvitsevani niitä ja samalla on koko ajan olo, ettei mikään riitä. Haluais tuntea koko ajan vaan enemmän ja kovemmin. Mä voin hyvin kuvitella, että tällaisesta olotilasta olis helppo syöksyä johonkin aineiden käyttöön, jotta sais itselleen sen äärimmäisen tunnekokemuksen. Mut onneks tää nyt vielä toistaiseksi hoituu leffoilla, kirjoittamalla ja musiikilla. Ehkä jos mulla ei olis keinoa suodattaa tätä outoa levottomuutta mihinkään, kuten nyt teen kirjoittamalla, niin tätä ei pystyis hallitsemaan. Kiehtovaa ja vähän pelottavaakin. Mut oon ite enemmän kuin kotonani tässä tunteessa. Kirjottaminen oli mulle yhdessä vaiheessa hirveän iso henkireikä ja mä en vois olla onnellisempi, että mä pitkästä aikaa koen pystyväni siihen taas täysillä. Älkää ottako multa tätä kuplaa pois.

Minä vahingossa kengät...
lenune
Melkein ostin puolen vuoden sisään kolmannet yli sadan euron kengät, mutta kävi onni ja nämä kolmannet tassuttimet sattuivat olemaan alennuksessa, joka pudotti summan kaksinumeroiseksi. Mocca on nyt reilu 2v. ja onneksi lopettanut kenkien mutustelun lähes kokonaan (T:n parvekereinot muodostaa poikkeuksen), mutta silti musta tuntuu, että paikkailen sen aiheuttamia kenkävahinkoja edelleen. Syksyllä havaitsin tarpeen uusille lenkkareille ja koska nykyään toi koira vie myös lenkille, niin oli hyvä syy panostaa vähän laadukkaampiin yksilöihin (juoksusukat, jotka mulle samalla myytiin, oli btw aika paskoja). Hieman myöhemmin elo-syyskuun palkkojen napsahtaessa tilille oli aika toteuttaa kahden vuoden ajan sopivaa rahatukkua odotellut kenkäunelma ja kotiuttaa elämäni ensimmäiset New Rockit. Oli niitä muut kehuneet, mutta koska mulla on vähän ongelmaiset jalat, en ehkä ollut ottanut kehuja niin tosissani ja varauduin siihen, ettei kengät sopisi mulle ja joutuisin katkerana luopumaan niistä. Olikin ihana yllätys, kun kengät sopi jalkaan täydellisesti ja alan lopulta uskoa siihen "laadusta kannattaa maksaa"-mantraan. Kääntöpuolena tässä tulee kuvaan se, että kenkähimo lähti ihan käsistä ja mulla on tällä hetkellä selaimen kirjanmerkeissä oma kenkähaavekansio, jonka sisällöstä iso osa saattaa pysyä haaveena ikuisesti... Kenkien ostaminen oli mulle ennen nettikauppojen löytämistä vaikeeta, koska sellaiset peruskengät, joita k-kenkä ja andiamo tarjoavat, eivät ole oikein koskaan pahemmin sytyttäneet. Nyt se on vaikeaa vain siksi, että kengät, joita himoitsen, maksavat poikkeuksetta kolminumeroisen euromäärän... lisäksi ne tulevat pääasiassa ulkomailta, joten postituskaan ei ole halvimmasta päästä.

Mutta asiaan! *Repomies äänensävyllä* Koska en oo saanut aikaiseksi asentaa adblockia koneelleni, facebook aina tarjoilee mulle hienoja mainoksia sen mukaan, mitä oon sattunut viime aikoina googlettelemaan ja erään kenkägooglettelun jälkeen sivupalkki varasti mun huomion esittelemällä mustia matalapohjaisia pvc-glitterkenkiä, joita myytiin Nelly.com:ssa... Ensin vastustin koko ajatusta silleen "mä just ostin kirpparilta mustat pvc-pintaiset kengät", mut hei c'moon: Glitteriä ja vain mun kokoa jäljellä (Ei kokoa 39/40 ole IKINÄ viimeisenä jäljellä, joten pakko tän oli olla jotain johdatusta)... Nyt ne on postissa odottamassa, että noudan ne. Huomaatteko, kuinka hyvä olen huijaamaan itseäni...

T:kin tilasi uudet kengät. Kerrankin sellaiset tyyliinsä sopivat. Yleensä se ostaa vaatteita sen mukaan, että ottaa ensimmäisen mielestään siedettävän näköisen ja halvan... Itsekin olin ennen vähän samanlainen, mutta oon yrittänyt päästä eroon tästä tavasta, koska on kivempi, että vaatteet on oikeesti laadukkaita ja itsen näköisiä, vaikka ne sitten olisikin vähän kalliimpia. Mieluummin ostan tarvitsemani "normivaatteet" käytettyinä ja panostan sitten säästyneet rahat vähän erikoisempiin vaatekappaleisiin. Siinä mielessä edistystä tämä, että shoppailu ei enää oo ainakaan ihan yhtä pahasti sellaista hallitsematonta toimintaa, mitä joskus harrastin, vaan mietin huomattavasti useammin, tarvitsenko todella jotain vaatetta ja tulenko käyttämään sitä. (Hienot kengät saattaa muodostaa poikkeuksen nyt ja aina, mutta meneehän ne sentään sisustusesineestä!)

Joulua ja uutta vuotta...
lenune
Meillä oli ihan oma joulu tänä vuonna C: Yleensä ihmiset alkaa viettää joulua omissa kodeissa (poissa vanhempien luota) silloin, kun ne hankkii lapsia. Mut mitä jos ei aio hankkia lapsia? Me päätettiin, että tänä vuonna katkaistaan tää joulunvieton napanuora mun vanhempiin ja oltiin vaan reilusti karvalasten kanssa kotona koko joulu. Tehtiin jouluruokia, ostettiin suklaata ja katottiin leffoja. Käytiin me myös joulupäivänä T:n äitillä, mutta on se vähän eri asia viettää siellä pari tuntia kuin viettää mun porukoilla pari yötä.

Kaiken kaikkiaan joulu oli aika erilainen kuin ennen. T oli ihana ja halus selkeesti panostaa siihen, että mun joulu on vähintään yhtä ihana kuin aina kotona. Se jopa katsoi mun kanssa joulupukin kuumaa linjaa ja lasten ohjelmia :D On se vaan <3

Uutena vuotena sitten mentiin minun vanhemmille ja uuden vuoden "bileisiin" minun serkulle. Meitä oli hurjat kuusi, hetken aikaa seitsemän, ihmistä ja puolet limulinjalla, koska haluttiin kotia nukkumaan, joten oltiin autoilla liikenteessä :D Oli kivaa, että T:kin tapas lopulta kunnolla illanvieton merkeissä minun kavereita. Pelailtiin lautapelejä, höpöteltiin ja saunottiin. Koira pelkäs vähän raketteja, mut pääasiassa kaikki meni kivasti. Jaksan aina vaan olla yllättynyt, miten kivasti tuo otus matkustaa autossa, vaikka sitä ei pentuna siihen päästy totuttamaan. Siskon ja sen poikaystävän joululahjatkin annoin tuolla uuden vuoden illanistujaisissa ja molemmat oli varsin tyytyväisiä lahjoihinsa! Jeij, osui nappiin!

Ite sain myös omat lahjani pääasiassa vasta uutena vuonna. Parhaat lahjukset oli blenderi, Vegaanin keittiössä -kirja ja Vallilan violetin sävyiset mandariini-verhot <3 Ainoa vaan, että nyt seuraa sisustuskriisi taas, kun erehdyttiin ostaa koiralle ennen joulua vihreä häkki, joka on makkarissa ja noi verhot olis kanssa menossa sinne... Tänään Ikean seikkailullani mietin, että mitäs jos vaihtais vihreät verhot olkkarista makkariin ja tekis olkkarista violetti-musta-valkoisen sisustukseltaan. Tosin sitten täytyisi ostaa uusi matto olohuoneeseen, koska sekin on vihreä tällä hetkellä, eikä Ikeassa ainakaan ollut sitten verhoihin sopivaa violetin sävyistä mattoa. Se tästä nyt vielä puuttuu, että pitäisi ostaa Vallilan matto samaa sarjaa verhojen kanssa... ihan kuin matot ei olisi kalliita ilman mitään laatua takaavaa merkkiäkin :D Saa nähdä, miten tekee... Joululoman askartelut on aiheuttaneet taas kauhean esteettisyyden vaatimuksen kaikkeen mitä tekee, eikä mikään puolittain sopiva tule kysymykseen...

I'm the one hiding under your stairs...
lenune
...fingers like snakes and spiders in my head. Eli Halloween ja perinteeksi muodostuneet kaverin juhlat, jotka järjestettiin vähän etuajassa viime viikonloppuna. Taaskaan ei tarvinnut pettyä, kun bileet olivat ottaneet levelin ylöspäin kaksion vaihduttua omakotitaloon, jossa pihallekin oli mahdollista viritellä koristeita: kuten vaikka maasta hautakynttilän juurelta nousevat häiritsevän todentuntuiset ja -näköiset kädet... Aivan mainiota! Koko talo koristeltiin karmivaksi ja siitäkös minä astetta makaaberimman estetiikan ystävänä pidin. Aion varastaa osan ideoista itsellenikin, mm. lumikkihenkinen ikkunalauta loitsukirjoineen, omenoineen ja täytetyllä harakalla kruunattuna, ei olisi ollenkaan huono sisustuselementti :D Olen itseasiassa joskus suunnitellut, että sitten kun mulla joskus toivottavasti on omakotitalo, niin sisustukseen tulee tulemaan piirteitä erinäisistä fantasiamaailmoista ja suosikkielokuvista. Sellaisia pieniä yksityiskohtia, jotka sulautuvat muuhun sisustukseen, mutta jotka siitä irrotettuna tuovat mieleen satumaailmat! (Se yksi ja ainoa syy, miksi myös haluaisin lapsia, olisi, että voisin tehdä niiden huoneista maailman hienoimman merirosvolaivan tai satumetsän...mutta kukapa sitä kieltää aikuisten makkariin ripustamasta purjeita tai köysiä ja hankkimasta paria tynnyriä täynnä rommia säilytystilaa.)

Halloweenasulleni kävi vähän köpelösti tänä vuonna. Tarkoitus oli olla korpinkynsi, tilasin kangasmerkinkin sitä varten, mutta tilaamani taikasauva ei ole vieläkään saapunut, joten asuni meni pilalle. Mitä olisi velho ilman (ledivalo)taikasauvaa, kysyn vain? Toinen ajatus oli olla ankeuttaja, mutta ajatuskin mustaksi maalatun naaman ja käsien pesemisestä illan päätteeksi ahdisti, joten päädyin vain tekemään epämääräisen "kuolleistanoussut"-meikin. Tykkäsin itse meikistä, vaikka asu kokonaisuudessaan oli suhteellisen laimea :D Joka tapauksessa bileet oli hyvät, vaikka allekirjoittanutta alkoikin väsyttää melko aikaisessa vaiheessa ja seuraavan päivän aikainen herätys masensi. Ollapa vielä niin nuori, ettei tuollainen huoleta, vaan ajatusmaailma on jotakuinkin luokkaa "you can sleep when you're dead"... Olen myös onnistunut hankkimaan aikamoisen krapulakammon :D

Bileethän tosiaan järjestettiin sellaisen 4,5h matkan päässä ja koska olen tyhmä, en ostanut paluumatkalle lippuja etukäteen. Yllättäenkin sunnuntai-iltapäivän juna oli täyteen buukattu ja sain varattua istumapaikan vain businessluokasta, joka oli kalliimpi... Mutta! Oli kuulkaa nahkapenkit ja ilmaista kahvia ja keksejä matkustajille. Harmi, että olin jo siinä vaiheessa päivää kipannut naamaani melkein litran kahvia siskolla ja mummolla vieraillessa, joten ostamani pullovesi houkutteli huomattavasti enemmän. Oli myös huomattavasti rauhallisempaa kuin normaalikuolevaisten luokassa :D Muuten matkustaminen on itelleni aina jotenkin rentouttavaa ja yleensä harmittaa, kun joutuu jättämään junan tai bussin... voisin matkustaa ikuisesti. Mistä tulikin mieleen, että pitäisi tsekata se uusi Piercing(?)-leffa, jossa ihmiskunnan rippeet elävät junassa... Kuulema kaikessa epäuskottavuudessaan kelpo leffa, joten pitänee antaa mahdollisuus.. itsehän olin kuolla sisäiseen nauruun, kun näin bussipysäkillä julisteen siitä joskus :D Viimeinen liikenneväline tai paikka, jonne kuvittelisin ihmiskunnan jäänteiden jäävän eloon on juna. VR:kin on aina ensipakkasten aikaan myöhässä, puolet kalustosta on jäässä ja sen vuoksi pois käytöstä ja sisälle meinaa jäätyä, vaikka lämmitys on täysillä. Tämä koettiin taas mm. halloweeniin matkustaessa.

...ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi
lenune
On taas ollut pari viikkoa sen verran hektistä, että opiskelumotivaatio vähän hukkui, syksyn alussa sitä oli vaikka kuinka. Tänä syksynä tuli myös ensimmäistä kertaa sellainen oivalluksen hetki, kun tajusin, että luen aina tenttikirjoja viime tipassa ja kauhealla kiireellä ja pakotetulla asenteella. Kysyin vaan yhtenä päivänä itseltäni, että miksi teen näin, kun nää asiat ihan oikeasti kiinnostaa mua. Enkö voisi aloittaa lukemista silloin, kun hyvältä tuntuu ilman mitään valmista kalenteriin merkittyä tenttipäivää ja lukea rauhassa lukemaani pohtien? Nyt olen tehnyt näin ja tuntuu heti paljon paremmalta, kun oppimisen motivaatio ei ole tentin läpäiseminen vaan oppiminen ja mielenkiintoisiin ilmiöihin perehtyminen.

Kandi tosin vähän ahdistaa. Olin jo hetken helpottunut, kun minulle ehdotettiin valmista haastattelumateriaalia aineistoksi, mikä olisi ollut ehdottoman hyvä asia tässä mun päättämättömyyden tilassa. Tartuin ehdotukseen, mutta aika äkkiä kävi ilmi, että ellen halua tehdä sosiaalipoliittista kandia niin aineisto ei ehkä ole mulle sopiva. Ja mä en haluaisi tehdä sosiaalipoliittista kandia, vaan sosiaalipsykologisen tai sukupuolentutkimuksellisen... nyt ollaan taas samassa "en osaa päättää"-tilanteessa kuin pari viikkoa sitten. Ahdistavaa ja tuntuu, etten haluaisi miettiä koko asiaa. Olis ihanaa, jos olisi joku lista päättämättömille, mahdollisista aiheista, ja siitä voisi sitten vain valita mieluisimman :D

Tänään nyt en jokatapauksessa aio ihan kamalasti asialla itseäni vaivata. Tein eilen kouluhommia ja tänään ajattelin lukea sosiaalipsykan tenttikirjaa.

Äsken iski myös äkillinen, pakottava, tarve saada pari uutta korvareikää. Tilattiin kesällä Crazy factorylta lävistysneuloja, kun tehtiin T:lle korvikset ja tilasin silloin muutamia ylimääräisiäkin neuloja ja perustappeja juuri tälläisiä hetkiä varten. Nyt tossa korvassa koreilee kaksi uutta reikää: yksi normaali ja yksi rusto, made by T, kun itse en käsien vapinalta kyennyt sitä neulaa ihosta läpi survaisemaan. Lävistyksissä ja tatuoinneissa tää kipuasia on muuten ihan päinvastainen keskenään... Tatuoinnin teko sattuu joka kerta enemmän kuin muisti, mutta lävistys taas pelottaa aina etukäteen ihan saatanasti ja sitten huomaakin, että kipu oli aika minimaalinen siihen pelkoon suhteutettuna :D Mutta molemmista ainakin minä saan päivittäisen adrenaliiniannoksen ihan mainiosti täyteen :D Tilasin myös lisää lävistysroinaa, koska tapit loppui ja T haluaisi kuulema myös lisää reikiä korviinsa. Korvalävistyksen ottaminen ammattilävistäjällä on ihan jäätävän hintaista. 30e per reikä, kun taas minun tämänpäiväiset lävistykset tulivat maksamaan yhteensä kolmisen euroa. (kaksi kaasusteriloitua neulaa, kaksi 1.2mm tappia, steriilit muovipihdit.) Muualle nyt en lähtisi itse tekemään reikiä, mutta korvat on aika vaarattomat rei'itettävät, enkä tasan ala maksaa tuollaisia summia siitä, minkä voi hyvin tehdä kotona.

Nyt jään kuumottelevan korvani kanssa lukemaan tai pelaamaan, jos noi suostuu ottaa mut vielä leikkiin.

?

Log in

No account? Create an account